tiistai 27. helmikuuta 2018

Ihminen on sekasyöjä

Lukaisin nopeasti Wikipedian artikkelin, jossa sanottiin, että ihminen on ollut 1-2 miljoonaa vuotta sekasyöjä. Toisista lähteistä luin, että koska ihminen on syönyt niin pitkään liharuokaa, niin ihmisen elimistö ei enää pysty tuottamaan itse B12-vitamiinia, joten vegaanit joutuvat ottamaan sitä sitten purkista.

Tulen keksiminen on ollut ihmisen älyllisen kehityksen kannalta yksi tärkeimpiä tekijöitä. Olen lukenut, että lihan ravintoarvot tai ravitsevaisuus nousi noin 30 %, siitä lähtien kun ihminen oppi kypsentämään lihaa. Entä mitäköhän seurauksia sillä sitten oli? No, ei tarvitse olla Einstein, jos vapaa-aikasi kasvaa merkittävästi siitä, ettet joudu jatkuvasti etsimään ruokaa (kuten gorillat (kasvissyöjiä)).

Tämä kehitys johti kivikautiseen elämäntyyliin, jossa keräily ja metsästys olivat keskeisiä seikkoja. Mutta sen lisäksi tapahtui muutakin. Ihmisen vapaa-aika lisääntyi roimasti, kiitos lihan ja kalan (jotka kypsennettiin) korkeiden ravintoarvojen, niin sen jälkeen jäi aikaa kulttuurin, uskontojen ja käytännön tieteen kehittämiselle. Sen vuoksi olemme Homo sapienseja! Mutta tätä vegaanit eivät ymmärrä; ehkä idun versot ovat pehmentäneet heidän aivojansa? Eni vei, tämä oli heitto, eikä tarkoituksellinen loukkaus. Zori!

PS. Mutta saan kuulla niin paljon vegepuolelta loukkauksia, virheellisiä argumentteja ja ideologista (sanonko mitä)…, että tässä on vastineeni heille.

PPS. Jos ihminen olisi kasvissyöjä, niin ihminen pystyiyisi itse tuottamaan B12-vitamiinia. Mutta kun ei, niin siinä on sinulle ihmisen rooli pelkkänä kasvissyöjänä. MOT.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

NATO - OTAN - HATO